Kotona ollaan ja ilmatkin paranivat, niin siinä aina käy!
Ensi viikolla pitää sitten mennä taas töihin, tai onko se päästä?
Suomella on tänään taas "tärkein peli" Mertaranta pääsee hehkuttamaan niin ettie ehdi itse edes katsella miten peli etenee. No, eihän se ole ennekään selostusta haitannut. Pelin selostamisessa televisiossa on vain tärkeää että, tauot pelissä ja selostuksessa on samaan aikaan. Kukaa ei pelin jälkeen muista mitä se Mertaranta siellä koppissa höpötti. Jos tuli voitto niin ei sen väliä ja tappion sattuessa ei kukaan halua sitä muistellakkaan. Ei " aivan sama" kunhan palkka juoksee. Päästetään Antero joskus kokeileen pöytätenniksen selostusta radioon. Tai muita kiinnostavia lajeja kuten tikanheittoa siis radiossa.
Tulisi varmaan hehkutusta lajiin.
lauantai 7. toukokuuta 2011
tiistai 3. toukokuuta 2011
Loma jatkuu
Loman toka viikko menossa. Verrattuna ensimmäiseen viikkoon on pitkät kalsarit ja sisätila. Ei saa luovuttaa, kyllä se kesä sieltä viellä tulee. Maanviljelijät ovat aloittaneet tällä seudulla kyntöhommat. Siihen sisältyy se aiemmin mainitsemani lietelanta lievineen haittoineen. Suomi se vaan odottaa uutta hallitusta, meneekö vitkutteluksi? Jos hallitusta ei tule niin vänrikki Nappula pääsee sopimaan tukipaketin ilmeisesti omin päin, onko tämä tavoitetila?
torstai 28. huhtikuuta 2011
Loma jatkuu
Ehkä olin lauantaina väärässä niistä hyttysistä? Vaikutti että näin pari kolme isoa yksilöä saunasta vilvoitellessani. Kooltaan ne oli pienen pallin kokoisia ja ilkeän näköisiä. Onneksi ne eivät olleet niin virkeitä että olisivat käyneet veriaterialle. No, loma jatkuu rentoutumalla siihen asti, kunnes pellot sulaa ja naapurin ystävällinen maanviljelijä pääsee levittään lietelannan pellolle mökin vieressä. Sitten ei ole enää kellään kivaa. Kyseinen haju kun tunkeutuu joka paikkaan, saunan lämmössä se vain korostuu mukavasti. Nyt vain odotellaan saadaanko Suomeen uusi hallitus jota yhdessä sitten arvostellaan, paitsi lehdistö. Lehdistö saa varmaan mieleisensä pääministerin mutta, arvostelu/kritiikki osuu kaikkiin muihin eri puolueiden ministereihin ja heidän taitamattomuuteensa.
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Lomalla
No niin, sitten alkoi loma. Lähdimme mökille paikkoja lämmittämään ja pääsiäisen viettoon. Lämmitäminen ei oikein meinannut sujua odotetusti. Kosteus oli tiivistynyt savupiipuun eikä palavista puista tuleva savu oiken tiennyt minne mennä. No savu kuten ihmisetkin hakee helpoimman ja lyhyemmän reitin, eli tässä tapauksessa suoraan sisälle. Siinä sitten tulikin tehtyä monen näköisiä perinnetietoon pohjautuvia kikkoja, kaikilla sama loputulos. Onneksi sähkö on keksitty ja sitä on vielä saatavilla. Jos hyviä puolia haetaan siis loman lisäksi on hyttysten puuttuminen varmaan ykköstilalla. Mutta ei kauvaa parin kolmen viikon päästä niistä jo nautitaan.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Toka kerta
No meni kuukausi etten tehnyt tälle asialle mitään. Ehkä vielläkään en tiedä miten tätä lähtisin viemään eteenpäin. Tänään kun on sopivan kylmä ilma, enkä viitsi muuhun ryhtyä niin tässä ollaan.
Lunta on riittävästi ja siihen törmää joka asiassa. Mikään ei onnistu koska, on lunta.
Suomessa lunta on ollut joka vuosi, on ollut ja tulee olemaan.
Onko tulevaisuus näin luminen, sehän nähdään.
Joskus nuorempana seurasin kun lumi lapioitiin kasoille kadunvarteen ja siitä kuorma-autoilla eteenpäin Ratinan suvantoon.
Huoltofirmojen yleistyttyä lumityöt tehdään traktorilla ja Ratinan lumenkkaatopaikka suljettiin. No, nyt sitä sitten kuljetellaan pitkin metsiä ja kenttä, jossa kasat sulaa viimeistään juhannuksen aikoihin.
Kehitys toi isommat koneet hoitamaan parkkipaikkojen lumitöitä, valtavat kauhakuormaajat sorakuopilta saapuivat ja kasoista saatiin isommat, korkeammat ja pitempään sulavat.
Tänä talvena näin jo ensimmäisen kaivinkoneen hoitavan tätä loppukasausta. Nyt päästään neljännen tai jopa viidennen kerroksen korkeuteen. Eipä ole lumen vienti kustannuksia.
Ensi vuonna on lumitöitä helpompi jatkaa kun lumikasoissa on pohjat valmiina.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Kaikela on alku
Vaikeinta on aloittaminen ja mihin suuntaan aloittamaansa asiaa vie.
Tarkoitukseni on kirjoittaa päivittäisistä asioista, asioista joita eteen tulee, tai TV:stä katsomalla, Radiosta kuuntalemalla, tai lehdistä lukemalla. Maailma on ihmeitä täynnä kunhan viitsii vain kiinnittää niihin huomionsa. Koska arkipäiväiset asiat ovat "pakkopullaa" joka ohitetaan mahdollisimman nopeasti jään joskus niitä ihmettelemään.
Aikaa ihmettelyyn minulla on paljon, kuljen päivittäin junalla Tampereen ja Helsingin välillä, joko yrittäen nukkua (aamulla) tai lukea jotain, mikä aina alkaa kummasti väsyttää oli aamu tai ilta.
Paljon junalla kulkevana, kiinnitin huomioni Helsingin sanoimien artikkeliin "VR:n kilpailijoin pääsyn raitelle lykkäytymisestä". Jäi vähän epäselväksi pitäisikö ne kilpailijat päästää vai ei, raitelle harjoittelemaan ennen turvallisuustodistusta? Olisi kiva kun artikkelissa olisi vähän avattu sitä, mikä tämä turvallisuustodistus oikein on?
Esimerkiksi onko tällä todistuksella merkitystä turvalliseen matkustamiseen junalla? No, ainakin sillä junalla jolla itse kuljen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)