Halusin kokeilla Chromebookia ja sen myös hankin. Onhan tämä opettelua, mutta siinä se aika kuluu mukavasti. Nopea on, niin kuin luvattiin. Aukeaa heti ja on myös heti käytettävissä.
Kirjautuminen oli helppoa, kun oli jo Googlen tunnukset. Pientä profiilin täydennystä, josta en oikein ollut varma, mitä kaikki tarkoitti. Alla liitteenä yksi kohta, mitä tohonkin vastaa.
Vähän on vielä kuvien kanssa opettelemista. En oikein tiedä mistä ne haetaan. Google tarjosi koneen ostajalle 100 gigaa tallenustilaa pilveen.
G+ tarjosi 15 ja Chromenbookin mukana tuli 100, eli kyllä nyt kuville tila riittää .
torstai 15. toukokuuta 2014
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Uimahalli
Olen tässä joinain perjantaina vienyt lapsenlasta
uimahalliin. Hän on urheiluseuran järjestämässä uimakoulussa Hervannan uimahallissa. Uimahallissa odotellessani ja uimisen riemua katsellessani, ovat ajatukset siirtyneet omaan lapsuuteen ja
uimahallikokemuksiin.
Ensimmäinen kerta oli vuonna 1957. Tampereella oli edellisen
vuoden puolella avattu uimahalli. Nyt koululaisilla annettiin mahdollisuus tutustua
tähän ihanuuteen.
Olin toisella luokalla kansakoulussa, eli ikää oli noin 8
vuotta. Uimahallikäynti oli ilmainen, mutta automatkoihin tarvittava raha piti tuoda kotoa. Matkaa Tammelan koululta Pyynikin uimahallille oli 2,5 kilometriä.
Odotimme innokkaina Tammelan koulun vieressä olevalla autopysäkillä "rollikkaa"
jolla pääsisimme uimahallille. Olin
saanut kotoa 20 penniä joka riitti bussimatkoihin. Bussia odotellessa leikin
rahallani, joka tietysti pääsi putoamaan. Vaikka lähes koko luokan lapset etsivät, ei rahaa
löytynyt. Oli pakko mennä kertomaan opettajalle, rahan katoamisesta. No, aikuiselta ratkaisu
löytyi heti, "menet sitten kävellen"
Ei auttanut mikään, reppu selkään ja juoksemalla kaupungin
läpi Pyynikille. Kun lopulta ehdin uimahallille, oli meidän luokka juuri päässyt sisään, eli en myöhästynyt juuri lainkaan.
Olivat onneksi joutuneet odottelemaan omaa vuoroaan.
Uinnin jälkeen vaatteita päälle pukiessani löysin se kadonneen
rahan, se oli pudonnut housun upslaakiin, eikä ollut pudonnut sieltä edes
juostessa. Asiasta en opettajalle kertonut vaan kävelin kotiin, saattaa olla,
että sijoitin rahan johonkin parempaan kaupungin läpi kävellessä.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Googlen 2-vaiheinen vahvistus
Perjantai 7.3 ei ollut päivistä paras.
Aamulla lenkillä ollessa lähetin tekstiviestiä, sen päätteeksi
pudotin puhelimeni asfaltille. Oma syy, piruako siellä pitää puhelimen kanssa
raplätä ulkoillessa.
No, joka tapauksessa puhelin meni rikki. Putosi kulmalleen
ja säteittäiset säröt valtasivat näytön. Kameraan tuli lievää epätarkkuutta. Kaikkia
vikoja ei edes tarkastettu.
Lauantaina Verkkokauppa myi uuden, vastaavan (uudemman)
mallin, vain 595€.
Ensin piti ladata puhelin ja tämän jälkeen
puhelin olisi valmis käytettäväksi, hienoa.
Joskus aikaisemmin puhelin todella olisi ollut valmis, mutta
ei enää.
Puhelimessa piti olla Sim kortti ennen virran kytkemistä?
No, kun
virran kytki alkoi kuulustelu: Onko sinulla Google tili?
Jos on, kirjaudu sisään
Google tunnuksilla, jos ei, hanki itsellesi tunnukset, eli kirjaudu uutena
käyttäjänä.
Kirjauduin sisään koska olin vanha asiakas.
Sehän melkein
onnistui, tämän jälkeen piti kirjautua Googlen palveluun?
Siis puhelin ei ollut auki vieläkään.
Ei se mitään, kirjauduin palveluun, nehän oli ne samat tunnukset vain toiseen kertaan.
Nyt tuli näkyviin pieniä ongelmia. Olin joskus valinnut, oman turvallisuuden
kannalta turvallisemman 2-vaiheisen vahvistuksen. Tämä tarkoittaa, että uuteen
laitteeseen kirjautuessa sovittuun puhelimeen (numeroon) lähetetään tekstiviestillä
varmistuskoodi, joka annetaan sitä varten avautuneeseen kenttään päästäkseen sisään palveluun.
Tunsin
kädessäni olevassa puhelimessa värähdyksen viestin tulosta, mutta puhelin pysyy kiinni kunnes olen sen koodin kirjoittanut vaadittuun kenttään. Vaikutti pahasti patti
tilanteelta.
Puhelimen sijasta olinkin ostanut langattoman päätelaitteen, jonka
pääasia oli sosiaalisen median pyöritys. Onneksi olin kotona, lähellä tietokonetta, josta sain haettua varavahvistuskoodit, jota saa tulostettua valmiiksi
ulkomaan matkoille. Koodin annettua puhelin aukesi ja sillä voi soittaakkin....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)